Kevään 2011 asiakastutkimuksen satoa

Jatkakaa samaan malliin, helpottaa huomattavasti kun ei itse tarvitse tapella noista asioista.
Teiltä ostettu palvelu toimi hyvin, kun yrityksemme pyrki eroon ERITTÄIN SINNIKKÄÄSTÄ JA RÖYHKEÄSTÄ hakemistopalveluyrityksestä. Kiitos!
Jatkakaa taistelua näitä jonninjoutavia hakemistopalveluja vastaan ja tunkekaa syvimpään rotkoon mitä maa päällään kantaa. Me aikanaan maksoimme oppirahat niistä kun ei kaveri osannut sano ei ja kuunnella oikeasti mitä asia koskee.
Pitää olla vain tiukkana asian suhteen. Emme ole tehneet tai antaneet lupaa ottaa kyseisiltä firmoilta palveluja, mutta homma näköjään menee niin, että he kokeilevat kuka maksaa. He soittavat ja vaikka asian kieltää niin lasku tulee useissa tapauksissa.

Lasipalvelu Kontti

Lähtötilanteessa Lasipalvelu Kontilla oli käytössä useita erilaisia ja päällekkäisiä näkyvyyspalveluita. Yrittäjä Juha-Matti Kontin itsensä mukaan tilanne oli karannut pahasti käsistä: ongelmia aiheuttivat aiheettomat laskut sekä hankaluudet palveluiden irtisanomisissa. Irtisanomisajankohdat oli sopimuksissa määritelty tarkoin ajankohdin, joka palvelulla eri määrittein. Joissain näkyvyyspalveluissa eri palvelun osat oli jopa jaettu eri toimijoille, jolloin irtisanominen hankaloitui entisestään.

Lisäksi palveluiden samankaltaiset nimet, toimijoiden valtava määrä ja epärehellinen sekä aggressiivinen myynti aiheuttivat tilanteen, jossa yritys ei ollut tietoinen kaikista voimassaolevista sopimuksistaan. Näin ollen Verkkoviestintäkeskuksen tekemän kartoituksen jälkeen yrittäjälle itselleenkin tuli yllätyksenä, kuinka monessa näkyvyyspalvelussa yritys oli mukana, ja kuinka paljon niihin kului rahaa. Kontti muistaa elävästi tilanteen jossa myyjä antoi ymmärtää että yritys on ollut kyseisen hakemiston asiakkaana edellisinä vuosina. Myyjä jopa luki kuvauksen, jota ilmoituksessa on muka käytetty. Lopulta selvisi että myyjän lukema kuvaus oli peräisin aivan eri yrityshakemiston sivuilta. Tällä tavoin myyjä pyrki tekemään kaupan antaen ymmärtää että kyseessä oli jo voimassa oleva sopimus.

Lisäksi sopimuksia oli saatettu voimaan siten, että puhelussa yrittäjä ei ollut tilannut palvelua, mutta tilausvahvistus oli siitä huolimatta lähetetty. Työkiireiden vuoksi papereihin ei ehditty tutustua riittävän ajoissa ja siitä johtuen reklamaatioaika oli mennyt umpeen ja peruutusta ei enää hyväksytty. Tällaisissa tilanteissa kiireisen yrittäjän resurssit pitää puoliaan ovat rajalliset.

Juha-Matti Kontin sanojen mukaan Verkkoviestintäkeskuksen palvelusta on ollut yritykselle huomattava apu. "Tällaisessa tilanteessa on monta erilaista asiaa johon pitää tarttua, jotta tilanne saadaan hallitaan", Kontti jatkaa. Kartoitus, sopimusehtojen opiskelu ja sopimusten purkamisen jälkeinen seuranta vie työaikaa kohtuuttomasti. Verkkoviestintäkeskuksen palvelu oli yritykselle helppo ratkaisu tilanteeseen koska Verkkoviestintäkeskuksen tietotaito tarjosi aikaa ja rahaa säästävän kokonaisuuden. Hänen mukaansa yritys olisi suurissa vaikeuksissa ilman Verkkoviestintäkeskusta.

Kokonaisuudessaan Verkkoviestintäkeskuksen asiakkuus on tarjonnut Lasipalvelu Kontille ajan ja rahan säästöä omalla asiantuntemuksellaan. Yrittäjän itsensä mukaan rahaa on säästynyt yritykselle useita tuhansia euroja. Kontti jatkaa: "Sama työ ilman Verkkoviestintäkeskusta olisi vaatinut yritykseltä itseltään täyspäiväisen työntekijän hoitamaan asiaa."

Etenkin aloittaville yrittäjille Juha-Matti Kontti suosittelee palvelua lämpimästi: "Näin pystytään välttämään monia ongelmia jo ennen niiden syntyä, helpommalla pääsee", sanoo Kontti.

- Juha-Matti Kontti, Lasipalvelu Kontti

Harjavallan Jakelupalvelu Tmi

Harjavallan Jakelupalvelu Tmi on ollut Verkkoviestintäkeskuksen asiakkaana vuodesta 2008 lähtien. Aikaa ennen Verkkoviestintäkeskuksen asiakkuutta yrittäjä Ari Elonen kuvailee kaoottiseksi. Elonen kertoo saaneensa päivittäin myyntipuheluita eri internethakemistoista ja kuvailee tilannetta seuraavasti: "Joka kerta nousi karvat pystyyn, kun alettiin taas kerran yritykseni perustietoja tarkistaa. Yritä siinä nyt sitten työmaalla tarkistaa, että onko minulla juuri sillä hetkellä soittavan puhelinmyyjän palvelu voimassa, kun kaikki sopimuspaperit ovat toimistolla."

Elonen toteaa, että pahimmillaan hänen yrityksensä oli maksullisesti mukana yli 20 näkyvyyspalvelussa, joihin kului vuositasolla yli 6000 ?. Eikä tähän voinut vielä edes laskea menetetyn työajan aiheuttamaa tulonmenetystä. Yrittäjä kertoo myös kohdanneensa lähes kaikki harhaanjohtavaan myyntiin, epäselviin laskutusperusteisiin ja monimutkaisiin irtisanomisehtoihin kohdistuvat ongelmat ennen Verkkoviestintäkeskuksen palvelun tilaamista.

Elonen kertoo tyytyväisenä, että yhteistyö Verkkoviestintäkeskuksen kanssa on säästänyt hänen yritykselleen jo useita tuhansia euroja, ja että Verkkoviestintäkeskuksen suosittelemat markkinointiratkaisut ovat tuoneet aiempaa enemmän yhteydenottoja asiakkailta murto-osalla aiemmin markkinointiin kuluneeseen rahaan nähden.

Elonen summaa kokemuksensa Verkkoviestintäkeskuksen asiakkaana lyhyesti, mutta ytimekkäästi: "Ei ole eurot ainakaan hukkaan menneet."

- Ari Elonen, Harjavallan Jakelupalvelu Tmi

Kuljetus Leppälät Avoin yhtiö

"Tilanne internetnäkyvyyksiä kanssa alkoi olla todella stressaava ennen, kuin tilasin Verkkoviestintäkeskuksen palvelun", kertoo Maija Leppälä. "Internethakemistojen myyjät soittelivat meille jatkuvasti ja yritykseltämme kului yli 1500 ? vuodessa useaan eri näkyvyyspalveluun", Leppälä jatkaa. Stressi aiheettomista laskuista ja myyntipuheluista alkoi olla niin suuri, että Leppälä tilasi yritykselleen Verkkoviestintäkeskuksen palvelun toivoen siitä olevan edes jotain hyötyä ongelmien ratkaisussa.

Toisen vuoden asiakkuuden käynnistyttyä Leppälä kertoo olevansa erittäin tyytyväinen Verkkoviestintäkeskuksen tarjoamaan asiantuntija-apuun, ja toteaakin: "On niin helpottavaa faksata minulle saapunut yrityshakemistolasku Verkkoviestintäkeskukselle tietäen, että he auttavat minua näissä asioissa ja voin keskittyä yrityksen pyörittämiseen ilman jatkuvaa häiriötä."

Maija Leppälä kertoo, ettei pysty arvioimaan Verkkoviestintäkeskuksen itselleen ja yritykselleen tuomaa rahansäästöä puhtaasti rahassa, sillä siihen pitäisi laskea niin monta eri tekijää, joita ei voi edes rahassa mitata. "Mielenrauha, stressittömyys ja työrauha ovat minulle Verkkoviestintäkeskuksen asiakkaana jopa tärkeämpiä, kuin yritykseni säästämä raha", Leppälä summaa.

Leppälän terveiset muille yrittäjille kuuluvatkin: "Verkkoviestintäkeskus on siivonnut aiheettomat laskut ja poistanut näiden aiheuttaman stressin. Voinkin suositella lämpimästi Verkkoviestintäkeskuksen palveluita myös muille yrittäjille."

- Maija Leppälä, Kuljetus Leppälät Avoin yhtiö